Olet täällä: Home » Alat ja aineryhmät » Aineenopettajaksi
Sections

Aineenopettajien koulutus

Document Actions

Luonnontieteissä aineenopettajakoulutusta järjestetään peruskoulussa ja lukioissa opetettavissa luonnontieteellisissä aineissa:

Aineenopettajakoulutukseen kuuluu maisterin tutkinnossa yhden tai yleensä kahden opetettavan aineen opinnot sekä opettajan pedagogiset opinnot.

Opetukseen kuuluu luentojen, harjoitusten, tenttien, laboratoriokurssien, ryhmätöiden, kirjallisten töiden ym. lisäksi myös harjoittelua. Useimmiten harjoittelut suoritetaan peruskouluissa ja lukiossa, mutta harjoittelun voi suorittaan myös esim. ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa tai kansanopistoissa.

Aineenopettajakoulutukseen haku

Luonnontieteissä aineenopettajakoulutukseen yliopistoihin voi hakeutua kolmella eri tavalla:

  1. Opintojaan aloittava voi hakea suoraan aineenopettajakoulutukseen, jotka ovat jo monessa yliopistossa omina hakukohteinaan. Kaikkien aineenopettajakoulutukseen valittavien on läpäistävä aineenopettajakoulutukseen valittaessa soveltuvuuskoe. Tämän lisäksi varsinainen valinta tehdään lukion päättötodistuksen, ylioppilastutkintotodistuksen ja /tai valintakokeen perusteella erikseen määrättyjen valintaperusteiden mukaan.
  2. Luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulukseen voi useimmiten hakeutua myös opintojen edettyä yleensä ensimmäisenä, toisena kolmantena opiskeluvuotena yliopistosta riippuen. Tällöin järjestetään myös soveltuvuuskoe. Soveltuvuuskokeen läpäisemisen lisäksi aineen opettajakoulutukseen pääsemiseksi vaaditaan yleensä pääaineesta perus- ja aineopinnot (vähintään 60 op/35 ov) suoritetuiksi sekä kasvatustieteitä (18-25 op / 10-15 ov). Useimmiten myös toisen opetettavan aineen opinnoista tulisi olla suoritettuna perusopinnot (25 op/ 15 ov).
  3. Ylemmän korkeakoulututkinnon (esim. FM, DI) suorittamisen jälkeenkin on mahdollista hakeutua erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin. Tällöin myös on läpäistävä soveltuvuuskoe, ja valintaperusteina on mm. tutkintoon kuuluvat ja sen jälkeen suoritetut opinnot sekä mahdollisesti myös opettajan sijaisuuksista saatu työkokemus.

Yliopistojen aineenopettajakoulutuksen lisäksi ammatillista opettajankoulutusta järjestävät myös viiden ammattikorkeakoulun yhteydessä olevat Ammatilliset opettajakorkeakoulut Helsingissä, Hämeenlinnassa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Ruotsinkielinen ammatillinen opettajakoulutus järjestetään Åbo Akademissa Vaasassa. Ammatilliseen opettajakoulutukseen haettaessa vaaditaan tutkinnon lisäksi myös 3 vuoden työkokemus tehtävää vastaavalta alalta.

Missä aineenopettajaksi voi opiskella?

Aineenopettajien koulutusta järjestävät tiedekunnat
Yliopisto ja tiedekunta
Opetettava aineHYBHYMJoYB JoYMJYIJYMOYTaYITYÅA
Biologiax
x 
xx
xx
Fysiikka
x
 x
xx
xx
Kemia
x
 x
xx
xx
Maantiede
x
 x

x

x
Matematiikka
x
 x
xxxxx
Tietotekniikka
x
 xx
x
x xx

  • HYB = Helsingin yliopiston biotieteellinen tiedekunta
  • HYM = Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
  • JoYB = Joensuun yliopisto, biotieteiden tiedekunta
  • JoYM = Joensuun yliopisto, matemaattis-luonnontieteeellinen tiedekunta
  • JYI = Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta
  • JYM = Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteelinen tiedekunta
  • OY = Oulun yliopiston luonnontieteellinen tiedekunta
  • TaYI = Tampereen yliopiston informaatiotieteiden tiedekunta
  • TY = Turun yliopiston, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
  • ÅA = Åbo Akademi, matematisk-naturvetenskapliga fakulteten

Kaikissa yllämainituissa yliopistoissa on mahdollista suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen lisäksi myös erilliset opettajan pedagogiset opinnot tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Yliopistojen aineenopettajakoulutuksen lisäksi ammatillista opettajankoulutusta järjestävät myös viiden ammattikorkeakoulun yhteydessä olevat Ammatilliset opettajakorkeakoulut Helsingissä, Hämeenlinnassa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Ruotsinkielinen ammatillinen opettajakoulutus järjestetään Åbo Akademissa Vaasassa. Ammatilliseen opettajakoulutukseen haettaessa vaaditaan tutkinnon lisäksi myös 3 vuoden työkokemus tehtävää vastaavalta alalta.

Aineenopettajan tutkintovaatimukset

Kaikkien aineenopettajakoulutukseen valittavien on läpäistävä aineenopettajakoulutukseen valittaessa soveltuvuuskoe. Soveltuvuuskoe voidaan järjestää jo hakuvaiheessa (suoravalinnat aineenopettajankoulutukseen) tai opintojen edettyä (haku opettajan pedagogisiin opintoihin noin kolme vuoden opintojen jälkeen).

Pääaineen opintoja on aineenopettajan LuK- ja FM- tutkinnoissa yhteensä vähintään 120 opintopistettä.

Pääaineen lisäksi yleensä tutkintovaatimuksiin kuuluu myös toisen opetettavan aineen perus- ja aineopinnot (vähintään 60 opintopistettä). Toista opetettavaa ainetta ei yleensä ole millään tavalla määrätty, mitä sen pitää olla. Toinen opetettava aine voi olla siis mikä tahansa toinen luonnontiede tai joku muu peruskoulussa ja/tai lukiossa opetettava aine tai jokin muu jossain muussa oppilaitoksessa opetettava aine.

Opetettavien aineiden opintojen lisäksi aineenopettajan opintoihin kuuluu pakollisena opettajan pedagogiset perus- ja aineopinnot (vähintään 60 opintopistettä).

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen aineenopettajakoulutukseen hakevat eivät tee uutta tutkintoa.

Mihin aineenopettajat sijoittuvat?

Aineenopettaja vastaa tietyn aineen tai tiettyjen aineiden opetuksesta eri opiskelijaryhmille peruskoulussa, lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Lisäksi hän voi toimia oppilasryhmän ryhmän ohjaajana eli nk. luokanvalvojana.

Luonnontieteellisten aineiden opettajat sijoittuvat lukioon sekä peruskouluun biologian, fysiikan, kemian, maatieteen, matematiikan, tietotekniikan tai filosofian opettajiksi. Aineenopettajat voivat olla esimerkiksi lehtorina tai tuntiopettajana. Luonnontieteiden aineenopettajat opettavat usein kahta, jopa kolmea ainetta.

Lukion ja peruskoulun lisäksi aineenopettajat sijoittuvat opettajiksi, lehtoreiksi, yliopettajiksi tai tuntiopettajiksi ammatilliseen koulutukseen, ammattikorkeakouluihin tai yleissivistäviin oppilaitoksiin kuten kansanopistot tai aikuiskoulutusta järjestäviin oppilaitoksiin tai koulutus yksiköihin, mutta myös yliopiston ja avoimen opetukseen.

Aineenopettajiksi valmistuneet sijoittuvat myös muihin koulutusalan tehtäviin, hallinnollisiin tehtäviin tai myös teollisuuteen tai yrityksiin.

Aineenopettajien täydennys- ja jatkokoulutus

Täydennyskoulutus

Aineenopettajat ja muutkin opiskelijat voivat täydentää opintojaan tutkinnon suorittamisen jälkeen. Useassa yliopistossa on ko. yliopistosta tutkinnon suorittaneiden mahdollista täydentää opintojaan jopa ilmaiseksi. Jollei tällaista mahdollisuutta ole, niin täydentäviä opintoja varten on mahdollista hakea erillistä opinto-oikeutta. Nämä opinto-oikeudet ovat maksullisia. Avoimet yliopistot järjestävät opetusta monissa luonnontieteellisissä aineissa. Tämä opetus on maksullista.

Näiden lisäksi yliopistoilla voi olla erillisiä täydennys- ja pätevöittämiskoulutus projekteja luonnontieteellisissä aineissa mm. aineenopettajapulasta johtuen.

Jatkokoulutus

Aineenopettajat voivat myös tehdä tieteellisen jatkotutkinnon. Jatkotutkinnot voivat olla myös didaktista luonnontiedettä. Filosofian lisensiaatin tutkinnon (FL) suorittaminen vie noin kaksi vuotta ja tohtorin tutkinnon (FT) suorittaminen päätoimisesti opiskellen noin neljä vuotta. Filosofian tohtorin tutkinnon suorittaminen ei edellytä FL-tutkinnon suorittamista. Tieteellisen jatkokoulutuksen opinnot ovat luonnontieteissä laajuudeltaan noin 60 opintopistettä. Opintojen lisäksi tehdään lisensiaatintutkielma ja/tai väitöskirja.

Tieteellisillä jatkotutkinnoilla saa pätevyyden esim. ammattikorkeakoulujen yliopettajien virkoihin. Tieteellisen jatkokoulutuksen lisäksi on mahdollisuus jatkokoulutusvaihtoehtoina esim. opinto-ohjaajakoulutus tai erityisopettajakoulutus.

Created by jaakkos
Last modified 2008-02-21 10:04 AM