Fysiikan alan jatkokoulutus
Suomalaiset fysiikan ja fysikaalisten tieteiden laitokset tarjoavat mahdollisuuden suorittaa tieteellisen jatkotutkinnon, ensisijaisesti filosofian tohtorin tutkinnon. Jatkokoulutukseen voivat hakea ylemmän korkeakoulututkinnon (esimerkiksi maisterin tutkinto) suorittaneet.
Tohtorin tutkintoa varten jatko-opiskelijan on suoritettava jatko-opinnot (tyypillisesti 60 op) sekä laadittava väitöskirja ja puolustettava sitä julkisessa väitöstilaisuudessa. Laitoksilla on säännönmukaiset jatko-opiskeluohjelmat ja ne ovat mukana alan kansallisissa tutkijakouluissa, jotka rahoittavat jatko-opintoja ja väitöskirjaan tähtäävää tutkimustyötä. Tutkijakoulussa kokopäivätoimisesti työskennellen tohtorin tutkinnon suorittaminen on mahdollista noin neljässä vuodessa.
Fysiikassa on mahdollista suorittaa filosofian lisensiaatin tutkinto, johon jatko-opintojen lisäksi kuuluu lisensiaatintutkimus. Myös fysiikan opettajaksi valmistunut voi hankkia jatkotutkinnon, joka esimerkiksi pätevöittää ammattikorkeakoulun opetustehtäviin.