Tietojenkäsittelytieteen opiskelu
Katso Jyväskylän yliopiston OPISKELIJOIDEN TARINOITA
Tietojenkäsittelijällä pitää tyypillisesti olla tietojen lisäksi myös hyvät taidot tehdä erilaisia asioita. Tästä johtuen tietojenkäsittelytiede on opiskelualana suhteellisen työpainotteinen. Toinen leimaa antava piirre on se, että tietojenkäsittelytiede kehittyy edelleen nopeasti. Tietojenkäsittelyn opinnoissa pitää näin luoda hyvät valmiudet myös jatkuvaan uusien asioiden opetteluun ja omaksumiseen. Toisaalta myös kurssivalikoimaa uudistetaan jatkuvasti.
Seuraavassa luodaan lyhyt katsaus tietojenkäsittelytieteen opintojen tyypillisiin työmuotoihin.
Luennot
Luennoilla esitetään kurssien teoriaosa sekä asiaa valaisevia esimerkkejä.
Kotiharjoitukset
Harjoituksissa käsitellään luennoilla annettuja tehtäviä pieninä osakokonaisuuksina. Harjoitukset tehdään yleensä omalla ajalla varsinaisten opetustilaisuuksien ulkopuolella ja niiden vastaukset katsotaan yhdessä harjoitusten palautustilaisuudessa.
Ohjattu harjoittelu ja demonstraatiot
Näissä harjoitellaan ja hiotaan rutiineja mm. tietokoneen sekä ohjelmistojen, eli työkalujen, käyttöön.
Harjoitustyöt
Keskeisen osan tietotekniikan opiskelusta muodostaa harjoitustöiden itsenäinen tekeminen. Harjoitustöissä kurssin asiat vedetään yhteen suurempana kokonaisuutena riittävän yleiskuvan saamiseksi. Esimerkiksi ohjelmointitaidon voi hankkia vain omakohtaisella ahkeralla harjoittelulla - ei pelkällä luentojen kuuntelemisella tai luentomonisteen lukemisella. Harjoitustöitä tehdään yksin ja ryhmissä.
Seminaarit
Kandidaattiseminaarin tavoitteena on tutustuttaa opiskelija oman alan tieteellisen tiedon lähteisiin ja ohjata opiskelijaa lähteiden käyttöön. Graduseminaarin tavoitteena on tukea pro gradu -tutkielman tekemistä. Seminaarit voivat koostua esim. johdantoluennosta, tiedonhankinnan koulutuksesta, harjoitteista ja seminaariosuudesta, jossa opiskelijat esittelevät omia töitään ja opettelevat opponoimaan toisten töitä. Käytännöt vaihtelevat, kuitenkin oleellista on harjaantuminen tiedon suulliseen ja kirjalliseen esitykseen ja kriittiseen keskusteluun esitysten pohjalta.
Projektiopinnot
Käytännön työelämässä ohjelmistot ja erilaiset tietojärjestelmät toteutetaan yleensä pro-jektimuotoisesti. Projektiopintojen avulla opiskelijat saavat käsityksen työelämän ohjelmistoprojekteista ja ryhmätyöstä sekä kokemusta työssä tarvittavasta kirjallisesta ja suullisesta viestinnästä. Projektien avulla opiskelijat saavat myös kokemusta kurssien harjoitustöitä laajempien sovellusten suunnittelusta ja kehittämisestä sekä tarvittavien dokumenttien laatimisesta.
Harjoittelu
Opintoihin voi kuulua harjoittelua, joka tapahtuu esim. jossain yrityksessä tai tutkimuslaitoksessa.
Sivuaineet
Monet tietojenkäsittelyn menetelmät perustuvat matemaattiseen käsitteistöön, minkä vuoksi matematiikan sivuaineopinnoilla on useimmissa tietojenkäsittelytieteen koulutusohjelmissa tärkeä asema. Sivuaineiden valinta riippuu opiskelijan suuntautumisesta tietojenkäsittelytieteen sisällä.