Missä tilastotieteilijät työskentelevät?
Kuten monilla muillakin akateemisilla aloilla, ei tilastotieteessäkään opiskelijalla ole vain yhtä ammattia tai ammattikuvaa, johon hän valmistuu.
Tilastotieteen osaamista tarvitaan enenevästi yhteiskunnassa ja elinkeinoelämässä, sillä kerättyjen tutkimus- ja seuranta-aineistojen ja olemassa olevien tietovarastojen analyyseilla halutaan tuottaa jalostettua tietoa päätöksenteon tueksi. Modernin tilastotieteellisen koulutuksen saaneista on pulaa. Tilastotiede pääaineenaan valmistuneet sijoittuvat tyypillisesti tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin tutkimuslaitoksiin ja korkeakouluihin, suuryrityksiin ja viralliseen tilastotoimeen.
Tilastotieteilijän työ on usein data-analyysia. Tietotekniikan ja mittaustekniikoiden kehitys on mahdollistanut laajojen havaintorekisterien ja -aineistojen tuottamisen, mikä on lisännyt kysyntää havaintoaineistojen käsittelyn taitajista.
Missä on työpaikkoja?
Korkeakoulujen tutkimus- ja opetustehtävien lisäksi tilastotieteilijöitä työllistävät julkiset ja yksityiset tutkimuslaitokset, yritykset, vakuutuslaitokset ja muut niihin verrattavat yritykset samoin kuin valtion- ja kunnallishallinto.
Tilastotieteilijä voi suuntautua sovellusaloille oman mielenkiintonsa mukaan. Tilastotieteilijät sijoittuvat laajalti yritysmaailmaan, mm. lääketeollisuuteen, teollisuuden laadunohjaukseen, markkinointitutkimukseen, rahoitus- ja vakuutusalalle. Lisäksi eri alojen tutkimuslaitokset tarvitsevat tilastotieteen osaamista: lääketiede ja epidemiologia, biologia, biotekniikka ja -informatiikka, tietotekniikka, ympäristön-, metsän-, maatalouden- ja riistantutkimus. Myös hallinnon ja kaupan alan tilastotuotanto rekrytoi tilastotieteilijöitä. Tilastotieteilijät ovat sijoittuneet hyvin monenlaisiin työtehtäviin sekä julkisissa organisaatioissa että yksityisissä yrityksissä. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä:
Yliopistot ja korkeakoulut
• Yliopistojen ja lääketieteellisten tiedekuntien laitokset ja klinikat
• Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien laboratoriot
Valtion tutkimuslaitokset
• Tilastokeskus
• Kansanterveyslaitos
• Metsäntutkimuslaitos, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Muut tutkimuslaitokset
• Elinkeinoelämän, palkansaajien ja Pellervon tutkimuslaitokset
• Markkinatutkimuslaitokset
Teollisuus
• Lääketeollisuus: Orion, Schering
• IT-ala: Nokia
• Perinteisen teollisuuden laadunvalvonta- ja tuotekehittelytehtävät: Rautaruukki, Metso
Tilastotieteilijöiden työllisyystilanne tällä hetkellä erittäin hyvä!