Elina

Nanotiede

Nanotiede yhdistää biologiaa, fysiikkaa ja kemiaa tutkiakseen millimetrin miljoonasosien kokoisia ilmiöitä. Päätin yhden alan sijaan ottaa kolme – siispä hain Jyväskylään.

Nanotieteissä saa pääaineen lisäksi perustiedot kahdesta muusta. Aloitin opintoni biologian, fysiikan ja kemian luennoilla. Niiden perusteet oli helppo ymmärtää toisiaan täydentävinä asioina. Koin tämän hyvin palkitsevaksi. Tuleva työnantajakin osannee arvostaa yhden alan ylittävää luonnontieteiden tuntemusta.

Haluan rohkaista uusia opiskelijoita esittämään kysymyksiä, kiitoksia ja parannusehdotuksia. Opinnot kannattaa suunnitella huolellisesti ja suosia yhtenäisiä kokonaisuuksia. Pakollisten opintojen lisäksi voit valita kursseja jopa toisista tiedekunnista. Näin voit koota omannäköisesi tutkinnon.

Kun ajattelen kolmea vuotta yliopistolla – uusia opiskelutapoja, uuvuttavia tenttejä, oivaltamisen iloa – voin todeta valinneeni oikein.