Olet täällä: Home » Tutkijankoulutus » Jatko-opinnot
Sections

Jatko-opinnot

Document Actions

Tohtorin tutkinto

Tohtorin tutkinnon suorittamiseksi jatkokoulutukseen otetun opiskelijan tulee:

  1. suorittaa jatkokoulutuksen opinnot;
  2. osoittaa tutkimusalansa itsenäistä ja kriittistä ajattelua; sekä
  3. laatia väitöskirja ja puolustaa sitä julkisesti.

Väitöskirja

Väitöskirjaksi voidaan hyväksyä myös yliopiston riittäväksi katsoma määrä samaa ongelmakokonaisuutta käsitteleviä tieteellisiä julkaisuja tai julkaistavaksi hyväksyttyjä käsikirjoituksia ja niistä laadittu yhteenveto taikka muut vastaavat tieteelliset kriteerit täyttävä työ. Julkaisuihin voi kuulua myös yhteisjulkaisuja, jos tekijän itsenäinen osuus on niissä osoitettavissa. (Tutkintoasetus, 22 §)

Lisensiaatin tutkintoa varten jatkokoulutukseen otetun opiskelijan on suoritettava yliopiston määräämä osa jatkokoulutukseen kuuluvista opinnoista ja laadittava lisensiaatintutkimus, jossa opiskelija osoittaa perehtyneisyyttä tutkimusalaansa sekä valmiutta itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä.

Tavoitteena on, että tohtorin tutkinto suoritetaan neljässä vuodessa ja lisensiaatin tutkinto kolmessa vuodessa. Jatko-opintojen laajuus on molemmissa tutkinnoissa 60 opintopistettä. Jos jatko-opinnot on suoritettu lisensiaatin tutkintoa varten, niitä ei suoriteta tohtorin tutkintoa varten. Jatko-opinnot suoritetaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) mukaan. Lisensiaatintutkimuksen ohjeellinen laajuus on 90 opintopistettä ja väitöskirjan 180 opintopistettä. Lisensiaatintutkimukseen ja väitöskirjaan liittyvä tutkimustyö tehdään usein tutkimusryhmissä.

Nippuväitöskirja voi sisältää samoja julkaisuja kuin nippulisensiaatintutkimus. Tekijän on annettava väitöskirjassaan (lisensiaatintutkimuksessaan) selvitys omasta osuudestaan yhteisjulkaisussa. Samaa julkaisua voidaan käyttää tutkimustyöhön osallistuneiden eri henkilöiden väitöskirjan osana.

Esitarkastajat

Tiedekunta valitsee väitöskirjan painatusluvan ja väittelyluvan myöntämistä varten kaksi esitarkastajaa. Esityksen esitarkastajiksi tekee laitoksen johtaja tai pääaineen professori, ei ohjaaja. Ennen lisensiaatintutkimuksen ja väitöskirjan tarkastajien määräämistä jako-opintojen on oltava tehtyinä. Esitarkastajien tulee olla oman yliopiston ulkopuolelta, jos ei ole erityistä syytä menetellä toisin. Jos esitarkastajan lausunto ehdollinen, mutta tarkastaja ei halua työtä uudelleen nähtäväkseen, ohjaaja valvoo korjausehdotusten ja -vaatimusten huomioon ottamisen.

Vastaväittäjä(t) ja kustos

Tiedekunta myöntää esitarkastajien lausuntojen perusteella väitöskirjalle painatusluvan ja määrää samalla väitöstilaisuuden vastaväittäjän ja kustoksen (valvojan). Esityksen vastaväittäjäksi tekee laitoksen johtaja tai pääaineen professori, ei ohjaaja. Esitarkastaja ei voi toimia vastaväittäjänä ilman erityisperusteluita.

Kustos

Työn ohjaaja (professori, myös emeritus sekä dosentti) voi toimia kustoksena.

Väitöskirjan arvostelu

Vastaväittäjä esittää väitöskirjan hyväksymistä (ja mahdollista arvosanaa) neuvoteltuaan kustoksen kanssa ja saatuaan mahdollisuuden tutustua esitarkastajien lausuntoihin. Väitöskirjan hyväksyy ja arvostelee tiedekuntaneuvosto.

Created by jberg
Last modified 2005-05-04 05:18 PM