Mikko

Molekyylibiologi

Kiinnostukseni biologiaan ja genetiikkaan ohjasivat minut opiskelemaan Tampereen Yliopistoon Bioteknologian koulutusohjelmaan. Pääaineenani oli biokemia ja kiinnostukseni mukaan valitsin suuntautumisvaihtoehdoksi molekyylibiologian.

Työskentelen tällä hetkellä lääkeyrityksessä laadunvalvonnan puolella molekyylibiologina. Yritys kehittää DNA-rokotteita virustauteihin. Työhöni kuuluu rokote-erien laadunvalvontaa sekä menetelmänkehitystä. Pienehkössä yrityksessä tehtävien kirjo on monipuolinen, joten haasteita on riittänyt mukavasti näiden reilun kahden vuoden aikana.

Opinnot ja tiivis työskentely opiskelujen ohessa tutkimusryhmässä yliopiston puolella antoivat hyvän tiedollisen ja taidollisen pohjan nykyiseen ammattiini. Opiskeluun oli sisällytettynä lääketieteellinen näkökulma asioihin, joten hyppääminen lääkeyritykseen ei tuntunut lainkaan vieraalta. Opiskeluaika oli aivan loistavaa. Meillä oli mahtava porukka ja hyvä yhteishenki. Monta ikimuistoista tapahtumaa ja reissua tuli koettua. Opinnoista mieleeni painuivat erityisesti haastavimmat genetiikan kurssit sekä gradun tekeminen. Tällä alalla oppiminen ei ihan heti lopu kesken sillä karttuvan tiedon määrä on valtava.

Tervetuloa opiskelemaan Tampereen yliopistoon ja bioteknologian koulutusohjelmaan. Mielenkiintoinen ala ja loistava oppimisympäristö antavat motivoituneelle opiskelijalle hienot avaimet tulevaisuuteen.

- Lisätietoa kemiasta, biokemiasta ja biotekniikasta

Tutustu työtehtäviin ja osaajiin

Lisää luettavaa

Mikko
Tilastotiedettä pankkialalla
Minna
Leikkaussalisimulaattoreita lääkäreille
Harri
Merentutkija
Vesa
Biologi
Kaisa
Teollisen optimoinnin professori
Mikko
Molekyylibiologi
Yliopistojen/tiedekuntien omia sivuja työllistymisestä
Urapolkuja