Minna

Ohjelmistotekniikan osaaja

Parasta työssäni on se, että tyypillinen työpäivä osaa yllättää. Joskus tehdään rivityöläisen koodausta tai tutustutaan uusiin tekniikoihin. Toisinaan ollaan asiakkaan edessä myymässä, esittämässä vaihtoehtoja tai suunnittelemassa tulevaa. Joskus matkustetaan saamaan koulutusta tai opastamaan toisia.

Omien opintojeni aikaan elettiin murroskautta kun C-kieli vaihtui Javaan. “Pakosta” jouduin opiskelemaan molemmat kielet. Syventävien opintojen aikaan ohjelmointikielten kirjo kasvoi entisestään. Nykyään olen kiitollinen siitä pohjasta, jonka useilla kielillä ja tekniikoilla toimiminen antoi. Tämän päivän teknologiat kehittyvät vääjäämättä, ja kyky siirtää kertaalleen opitut perusasiat uuteen ympäristöön auttaa.

Konkreettinen tekeminen on luonut koko työssä pärjäämisen pohjan. Pelkkä teoria ei tee osaajaa. Kun oman työnsä sekä onnistumisine että virheineen näkee pidemmällä ajalla, muodostuu työtä kohtaan sopivan nöyrä asenne, joka saa aina yrittämään parhaansa. 

- Lue myös Minnan opiskelutarina
- Tarkemman alakuvauksen löydät Oppiaineet ja tutkinnot -osiosta

Tutustu työtehtäviin ja osaajiin

Lisää luettavaa

Mikko
Tilastotiedettä pankkialalla
Minna
Leikkaussalisimulaattoreita lääkäreille
Harri
Merentutkija
Vesa
Biologi
Kaisa
Teollisen optimoinnin professori
Mikko
Molekyylibiologi
Yliopistojen/tiedekuntien omia sivuja työllistymisestä
Urapolkuja