Mikko

Tilastotiedettä pankkialalla

Opintojeni loppuvaiheessa aloin vähitellen pohtia työelämään siirtymistä. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta oman alan tehtävistä, joten olin liikkeellä ilman turhia ennakkoluuloja.

Ensimmäiseksi oman alan työpaikakseni valikoitui valtion virasto Helsingissä. Työskentelin yliaktuaarina asuntojen hintaindeksin uudistamisprojektissa. Homma oli mielenkiintoista ja koostui isojen aineistojen käsittelystä sekä indeksinlaskennan teoriasta ja käytännöstä.

Vajaan kuuden vuoden jälkeen sain mahdollisuuden lähteä Tilastokeskuksen ja Eurostatin väliseen virkamiesvaihtoon Luxemburgiin. Työskentelin viiden kuukauden vaihtoajan Eurostatin tutkimus- ja menetelmäosastolla. Samalla pohdiskelin työurani jatkoa. Pohdintani johtivat lopulta pankkialalle data-analyytikoksi. Toimenkuvanani on kehittää ja toteuttaa yrityksen asiakasanalysointia. Työ on tilastopainotteista, mutta samalla myös hyvin soveltavaa ja käytännönläheistä. Tällä hetkellä työni on juuri siltä, mitä olin kaivannut!

- Lue myös Mikon opiskelutarina
- Tilastotieteen oppiainekuvauksen löydät Oppiaineet ja tutkinnot -sivuilta

Tutustu työtehtäviin ja osaajiin

Lisää luettavaa

Harri
Merentutkija
Mikko
Tilastotiedettä pankkialalla
Mikko
Molekyylibiologi
Yliopistojen/tiedekuntien omia sivuja työllistymisestä
Urapolkuja
Minna
Leikkaussalisimulaattoreita lääkäreille
Kaisa
Teollisen optimoinnin professori
Vesa
Biologi